1. Yleisten ehtojen soveltamisala
1.1. Yleiset ehdot säätelevät asiakkaan ja Medemiksen keskinäisiä oikeuksia ja velvollisuuksia Medemiksen tarjotessa asiakkaalle terveys- ja kauneuspalveluja.
1.2. Mikäli yleiset ehdot ovat ristiriidassa asiakkaan ja Medemiksen välillä solmittavan terveyspalvelusopimuksen ehtojen kassa, noudatetaan terveyspalvelusopimuksen ehtoja.
2. Määritelmät
2.1. Yleiset ehdot – nämä yleiset ehdot.
2.2. Medemis – yhtiö Medemis OÜ (yritystunnus 11222809).
2.3. Asiakas – henkilö, jolle Medemis tarjoaa terveys- tai kauneuspalvelua tai joka on välittänyt Medemikselle asiaa koskevan toiveen.
2.4. Terveyspalvelu – Medemiksen terveystyöntekijän sairauden ehkäisemiseen, toteamiseen ja hoitoon liittyvä toiminta; samaten Medemiksen terveystyöntekijän asiakkaan elämänlaadun nostamiseen tähtäävä toiminta ja toimenpiteet, jotka vaikuttavat olennaisella tavalla asiakkaan kehoon. Terveyspalveluja ovat mm. ihotautien hoito, pistokset ja kirurgiset toimenpiteet.
2.5. Kauneuspalvelu – Medemiksen työntekijän toiminta, jonka tavoitteena on säilyttää asiakkaan hyvä terveys tai parantaa hänen elämänlaatuaan mutta joka ei voimassa olevan lainsäädännön mukaan ole terveyspalvelu. Kauneuspalveluja ovat muun muassa sellaiset kasvohoidot, jotka eivät olennaisella tavalla vaikuta asiakkaan kehoon.
2.6. Palvelu – Medemiksen terveys- ja kauneuspalvelut yhdessä. Medemiksen tarjoamat palvelut on lueteltu Medemiksen verkkosivulla medemis.ee/fi ja luettelo voi muuttua ajan myötä.
3. Vastaanotolle rekisteröityminen ja sopimuksen solmiminen
3.1. Asiakas voi ilmaista toiveensa vastaanotolle rekisteröitymiseksi seuraavilla tavoilla:
- Medemiksen verkkosivulla https://online.saloninfra.ee/fi/medemis ;
- soittamalla Medemiksen verkkosivulla www.medemis.ee/fi/ ilmoitettuun puhelinnumeroon palvelun aukioloaikoina;
- kirjoittamalla sähköpostiosoitteeseen info@medemis.ee ;
- Medemiksen vastaanotossa.
3.2. Asiakas on rekisteröity palvelun vastaanotolle, kun Medemis on välittänyt asiakkaalle vahvistuksen. Mikäli Medemis ei ole lähettänyt vahvistusta asiakkaalle, ei voimassa olevaa rekisteröintiä ole.
3.3. Medemis vahvistaa verkkosivun tai sähköpostin välityksellä tehdyt rekisteröintipyynnöt sähköpostitse yhden työpäivän kuluessa. Mikäli asiakas ei ole saanut Medemikseltä kyseisen ajan kuluessa vahvistusta, on hänen itse otettava yhteyttä Medemikseen palvelun rekisteröimiseksi.
3.4. Medemis vahvistaa puhelimitse ja vastaanotossa esitetyt rekisteröintipyynnöt pääsääntöisesti heti tai erikoistapauksissa asiakkaalle ilmoitettuna myöhempänä ajankohtana.
3.5. Medemis rekisteröi asiakkaalle ensimmäisen vapaan vastaanottoajan tai asiakkaan toivomuksesta myöhäisemmän vapaan ajan.
3.6. Kun asiakas on rekisteröity Medemiksen vastaanotolle, katsotaan, että asiakkaan ja Medemiksen välillä on solmittu palvelua koskeva sopimus. Palvelusopimukseen kuuluvat yleiset ehdot, Medemiksen tietosuojapolitiikka [1] sekä asiakkaan kanssa suullisesti tai kirjallisesti sovitut ehdot. Lisäksi asiakkaan ja Medemiksen välistä oikeussuhdetta sääntelevät asiakkaalle tiedoksi annetut Medemiksen sisäiset säännöt (esim. lääkärien vastaanottoajat, järjestyssäännöt ja jonotuslistat) samoin kuin sovellettava lainsäädäntö. Yleisiä ehtoja sovelletaan myös asiakkaan esittäessä pyyntöä vastaanotolle rekisteröimiseksi.
4. Vastaanottoajan peruminen asiakkaan aloitteesta
4.1. Mikäli asiakas ei voi tulla vastaanotolle rekisteröitynä ajankohtana, hän ilmoittaa siitä Medemikselle heti tilaisuuden tullen, kuitenkin vähintään 48 tuntia ennen vastaanoton alkamista, yhdellä seuraavista tavoista:
- puhelimitse Medemiksen verkkosivulla www.medemis.ee/fi/ ilmoitettuun puhelinnumeroon palvelun aukioloaikoina;
- Medemiksen vastaanotossa;
- sähköpostiosoitteeseen info@medemis.ee;
4.2. Asiakkaan ilmoitettua kohdassa 1 kuvattujen vaatimusten mukaisesti vastaanottoajan perumisesta Medemikselle, Medemis peruu asiakkaan vastaanottoajan ja rekisteröi asiakkaan näin toivoessa tälle uuden vastaanottoajan.
4.3. Mikäli asiakas ei ilmoita kohdassa 4.1 kuvattujen vaatimusten mukaisesti vastaanottoajan perumisesta Medemikselle, on Medemiksellä oikeus periä asiakkaalta Medemiksen hinnastossa palvelulle määritelty maksu palvelun tarjoamiseen valmistautumisen kulujen korvauksena.
5. Vastaanotolle saapuminen
5.1. Mikäli asiakas saapuu vastaanotolle yli 5 minuuttia myöhässä, on Medemiksellä oikeus kieltäytyä palvelun tarjoamisesta ja periä asiakkaalta Medemiksen hinnastossa palvelulle määritelty maksu palvelun tarjoamiseen valmistautumisen kulujen katteeksi.
5.2. Asiakkaalla tulee olla Medemiksen vastaanotolle tullessaan mukanaan valokuvallinen henkilötodistus (henkilökortti, passi tai ajokortti). Mikäli asiakkaalla ei ole henkilötodistusta mukanaan, on Medemiksellä oikeus kieltäytyä palvelun tarjoamisesta ja periä asiakkaalta Medemiksen hinnastossa palvelulle määritelty maksu palvelun tarjoamiseen valmistautumisen kulujen korvauksena.
6. Palvelun tarjoaminen ja asiakkaan ja medemiksen yhteistyö
6.1. Asiakas ja Medemiksen työntekijät käyttäytyvät kohteliaasti ja toisiaan kunnioittaen.
6.2. Palvelusopimuksen mukaisesti Medemis sitoutuu tarjoamaan asiakkaalle palvelun ja asiakas sitoutuu maksamaan palvelusta yleisten ehtojen mukaisesti, ilmoittamaan parhaan harkintansa mukaan kaikki palvelun suorittamiseksi tarpeelliset seikat ja avustamaan omalta osaltaan siltä osin, kuin Medemis tarvitsee apua palvelun tarjoamiseen.
6.3. Asiakas ja Medemis toimivat yhteistyössä parhaan mahdollisen tuloksen saavuttamiseksi. Asiakas noudattaa Medemiksen työntekijän tapojen ja elämäntyylin muuttamista koskevia suosituksia, joiden tavoitteena on säilyttää asiakkaan hyvä terveydentila ja parantaa hänen elämänlaatuaan.
6.4. Medemis tarjoaa palveluja pääsääntöisesti viron kielellä eikä ole velvollinen tarjoamaan palveluja millään muulla kielellä. Mikäli asiakkaan kanssa näin sovitaan, Medemis tarjoaa palveluja muulla kielellä ottaen huomioon asiakkaan ja palveluja tarjoavan Medemiksen työntekijän kielitaidon.
7. Terveyspalvelun suorittamisen erityispiirteet
7.1. Mikäli tarjottava palvelu koskee terveydenhoitoa, sitoutuu Medemis yleisten ehtojen kohdissa 6.2 ja 6.3 mainitun lisäksi
- antamaan asiakkaalle tietoja konsultaatioiden tuloksista ja asiakkaan terveydentilasta, mahdollisista sairauksista ja niiden kulusta, tarvittavan terveyspalvelun saatavuudesta, luonteesta ja tavoitteesta, siihen liittyvistä vaaroista ja seurauksista sekä muista mahdollisista terveyspalveluista, paitsi jos asiakas ei halua saada tietoja ja se ei vahingoita asiakkaan eikä muiden henkilöiden laillisia etuja;
- pyytämään ennen terveyspalvelun suorittamista asiakkaan tietoisen suostumuksen;
- pitämään terveyspalvelun tarjoamisen yhteydessä saamansa asiakkaan henkilötiedot sekä asiakkaan terveydentilaa ja yksityiselämää koskevat tiedot luottamuksellisina;
- dokumentoimaan terveyspalvelun suorittamisen asianmukaisesti ja säilyttämään vastaavat asiakirjat.
7.2. Terveyspalvelun on vastattava vähintään lääketieteen yleistä tasoa toimenpiteen suorittamisajankohtana ja toimenpide on suoritettava noudattaen terveyspalvelun tarjoajalta tavanomaisesti odotettavaa huolellisuutta. Tarvittaessa on terveystyöntekijän pyydettävä mukaan toinen asiantuntija.
7.3. Kuten muutkaan terveyspalvelujen tarjoajat, ei myöskään Medemis voi eikä saa antaa lupausta asiakkaan paranemisesta.
7.4. Medemis ja terveyspalvelua käytännössä suorittava terveystyöntekijä vastaavat velvollisuuksiensa tuottamuksellisesta laiminlyönnistä terveyspalvelun suorittamisen yhteydessä, ennen kaikkea diagnoosi- ja hoitovirheistä sekä asiakkaan informointia ja tämän suostumuksen hankkimista koskevan velvollisuuden laiminlyönnistä.
7.5. Terveyspalvelua tarjotessaan on Medemis vastuussa myös sille palveluja tarjoavien muiden oikeushenkilöiden toiminnasta sekä terveyspalvelun tarjoamisessa käytettävien laitteiden vioista.
7.6. Lain mukaan on asiakkaan todistettava Medemiksen ja terveyspalvelua käytännössä suorittavan terveystyöntekijän vastuun perusteena oleva seikka, paitsi jos terveyspalvelun suorittaminen asiakkaalle on jätetty dokumentoimatta asianmukaisesti.
7.7. Asiakkaan vahingonkorvausvaatimus vanhenee viiden vuoden kuluttua ajankohdasta, jona asiakas sai tietää siitä, että Medemis tai terveystyöntekijä oli rikkonut terveyspalvelun suorittamiseen liittyvää velvollisuuttaan ja että oli aiheutunut vahinko.
7.8. Asiakkaalla ja asiakkaan suostumuksesta myös hänen läheisellään on oikeus saada tietoja asiakkaan terveyteen ja terveyspalvelun tarjoamiseen liittyvistä seikoista ennalta sovittuna ajankohtana ja tavalla. Asiakkaalla on oikeus tutustua hänen terveystietojaan sisältäviin asiakirjoihin ja saada niistä kopiot sähköisessä muodossa, mikäli laissa ei säädetä toisin. Mikäli asiakas haluaa saada kopiot myös paperiversiona, ne ovat 6. sivusta lähtien maksullisia.
8. Asiakkaan terveyspalvelun suorittamista koskeva suostumus
8.1. Mikäli suoritettava palvelu on terveyspalvelu, Medemis suorittaa sen asiakkaalle ainoastaan tämän tietoisen suostumuksen perusteella.
8.2. Oletuksena on, että rekisteröityessään vastaanotolle asiakas ilmaisee tietoisesti suostuvansa terveyspalvelun saamiseen.
8.3. Medemis ei vastaa terveyspalvelun suorittamiseen liittyvistä kielteisistä seurauksista, mikäli Medemiksen työntekijä on informoinut asiakasta mahdollisista riskeistä ja seurauksista ja asiakas on antanut suostumuksensa terveyspalvelun suorittamiseksi.
8.4. Medemiksellä on oikeus pyytää asiakkaalta ennen terveyspalvelun suorittamista, mukaan lukien ennen jokaista toimenpidettä, terveyspalvelun suorittamista koskeva suostumus kirjallisesti (allekirjoitus) tai sähköpostitse.
8.5. Mikäli asiakas ei ole Medemiksen työntekijän arvion mukaan ymmärtänyt terveyspalvelun sisältöä tai siihen liittyviä riskejä, on Medemiksellä oikeus kieltäytyä terveyspalvelun suorittamisesta. Medemiksellä on oikeus kieltäytyä terveyspalvelun suorittamisesta myös siinä tapauksessa, että asiakas ei anna suostumustaan Medemiksen työntekijän pyytämässä muodossa.
8.6. Asiakkaalla on oikeus perua terveyspalvelun suorittamiseksi antamansa suostumus milloin vain. Siinä tapauksessa Medemis lopettaa terveyspalvelun suorittamisen tavalla, joka ei vaaranna asiakkaan terveyttä, ja pyytää asiakkaalta suostumuksen perumista koskevan vahvistuksen kirjallisesti (allekirjoitus) tai sähköpostitse. Terveyspalvelusta luopuminen perumalla suostumus ei vapauta asiakasta velvollisuudesta maksaa Medemiksen hinnastossa Medemiksen kulujen katteeksi määritelty terveyspalvelua koskeva maksu.
8.7. Mikäli asiakas on vajaakykyinen, on hänen laillisella edustajallaan (alaikäisen lapsen vanhemmalla ja tuomioistuimen täysi-ikäiselle henkilölle nimeämällä edunvalvojalla) oikeus antaa asiakkaan puolesta terveyspalvelun suorittamista koskeva tietoinen suostumus ja perua se siltä osin, kuin asiakas ei kykene itse punnitsemaan vastuullisesti etuja ja haittoja. Mikäli vajaakykyisen asiakkaan laillisen edustajan päätös vahingoittaa selvästi asiakkaan etuja, ei Medemis voi noudattaa sitä.
9. Palvelun hinta ja maksaminen
9.1. Asiakas maksaa palvelusta vastaanotollerekisteröitymispäivänä voimassa olleen hinnaston mukaisesti. Hinnasto on saatavilla Medemiksen verkkosivulla medemis.ee/fi ja Medemiksen vastaanotossa.
9.2. Medemiksellä on oikeus tehdä muutoksia palveluhinnastoon.
9.3. Sairausvakuutus ei ota kantaakseen velvollisuutta maksaa Medemiksen asiakkaalle suorittamista palveluista.
9.4. Mikäli palvelun suorittamisen yhteydessä ilmenee tarve tai asiakkaan toive saada palveluja tai suorittaa toimenpiteitä, joihin asiakas ei ole rekisteröitynyt ja joiden hintaa asiakas ei tunne, Medemis ilmoittaa asiakkaalle kyseisen palvelun tai toimenpiteen hinnan ja selvittää asiakkaan toiveen saada kyseinen palvelu tai toimenpide.
9.5. Asiakas maksaa palvelun kokonaisuudessaan välittömästi palvelun suorittamisen jälkeen Medemiksen vastaanotossa käteisenä, kortilla tai Medemiksen lahjakortilla.
9.6. Asiakkaalla on oikeus maksaa palvelusta myös käyttämällä osamaksupalvelua. Sitä varten asiakkaan on solmittava sopimus Medemiksen hyväksymän palveluntarjoajan kanssa. Tarkempia tietoja saa Medemiksen verkkosivulta https://www.medemis.ee/jarelmaks/ .
10. Vastaanoton siirtäminen medemiksen aloitteesta
10.1. Medemiksellä on oikeus siirtää vastaanotto myöhempään ajankohtaan, mikäli:
- se on Medemiksen arvion mukaan järkevää ottaen huomioon asiakkaan tila;
- ennalta arvaamattoman työhön liittyvän ongelman takia (esimerkiksi asiantuntijan sairastuminen tai lääketieteellisen laitteen vika) ei palvelua voi suorittaa rekisteröitynä vastaanottoaikana.
10.2. Medemis ilmoittaa vastaanoton siirtymisestä asiakkaalle heti tilaisuuden tullen ja tarjoaa tälle ensimmäistä vapaata vastaanottoaikaa.
10.3. Asiakkaalla ei ole oikeutta vaatia Medemikseltä mahdollisten vastaanoton siirtymiseen liittyvien kulujen korvaamista.
11. Palvelun suorittamisesta kieltäytyminen
11.1. Medemiksellä on oikeus kieltäytyä solmimasta palvelusopimusta tai kieltäytyä suorittamasta jotain tiettyä palvelua jo solmitun palvelusopimuksen puitteissa, mikäli:
- asiakas myöhästyy vastaanotolta kohdan 1 mukaisesti;
- asiakas laiminlyö suullisesti tai kirjallisesti sovituissa palveluehdoissa, yleisissä ehdoissa tai lainsäädännössä määriteltyjä velvollisuuksiaan;
- asiakas ei anna Medemikselle palvelun suorittamiseksi tarpeellisia tietoja;
- asiakas laiminlyö velvollisuuttaan avustaa Medemistä palvelun suorittamisessa, mukaan lukien ei suostu perusterveyspalveluun liittyviin terveyspalveluihin, joiden suorittaminen on tarpeen, jotta perusterveyspalvelun suorittaminen olisi tarkoituksenmukaista;
- Medemiksen työntekijän ei ole mahdollista keskustella asiakkaan kanssa tämän ymmärtämällä kielellä eikä asiakas voi tuoda mukanaan tulkkia, jolloin palvelu voi muuttua asiakkaalle epäsopivaksi tai terveyden kannalta vaaralliseksi;
- asiakkaan tila viittaa Medemiksen työntekijän arvion mukaan päihtymykseen hänen saapuessaan vastaanotolle;
- asiakas käyttäytyy epäkohteliaasti Medemiksen työntekijän suhteen;
- asiakas rikkoo järjestystä Medemiksen tiloissa;
- asiakas rikkoo muiden asiakkaiden, Medemiksen työntekijöiden tai muiden Medemiksen tiloissa olevien henkilöiden yksityisyyttä, muun muassa kuvaamalla, nauhoittamalla tai filmaamalla;
- Medemiksen työntekijän arvion mukaan asiakas voi uhata Medemiksen työntekijöitä, muita henkilöitä tai omaisuutta;
- asiakas on Medemikselle velkaa aiemmin suoritetusta palvelusta;
- asiakas toivoo terveyspalvelua, jonka suorittaminen asiakkaalle ei ole lääketieteellisesti perusteltua;
- asiakas toivoo palvelua, jonka suorittaminen muodostaisi asiakkaan terveyden kannalta suuremman riskin kuin sen suorittamatta jättäminen;
- asiakas toivoo palvelua, jonka suorittaminen voi olla vaaraksi Medemiksen työntekijän tai kolmannen henkilön terveydelle;
- Medemiksellä ei ole toimiluvan mukaan oikeutta suorittaa asiakkaan toivomaa palvelua tai sillä ei väliaikaisesti ole pätevyyttä palvelun suorittamiseen;
- asiakas on luopunut toistamiseen (vähintään kolmesti) rekisteröidyistä vastaanottoajoista.
- asiakas pyytää palvelun suorittamista ehdoin, jotka ovat ristiriidassa yleisten ehtojen kanssa.
11.2. Mikäli Medemis kieltäytyy suorittamasta palvelua yleisten ehtojen mukaisesti ja asiakkaasta johtuvasta syystä, se ei vapauta asiakasta velvollisuudesta maksaa rekisteröidystä vastaanotosta Medemiksen hinnaston mukaisesti.
12. Palaute ja valitukset
12.1. Mikäli asiakkaan ja Medemiksen välillä syntyy palvelun tarjoamiseen liittyvä kiista, se ratkaistaan neuvotteluteitse ottamatta mukaan kolmansia henkilöitä. Mikäli asiassa ei päästä sovintoon, riita ratkaistaan Harjun käräjäoikeudessa (Harju Maakohus) Viron oikeuden mukaisesti.
12.2. Asiakas voi esittää Medemikselle palvelujen tarjoamiseen liittyvää palautetta, valituksia ja ehdotuksia
- Medemiksen verkkosivulla https://www.medemis.ee/fi/contact-us/ olevan lomakkeen avulla;
- soittamalla Medemiksen verkkosivulla www.medemis.ee mainittuun puhelinnumeroon palvelun aukioloaikoina;
- sähköpostitse osoitteeseen info@medemis.ee.
12.3. Asiakkaiden Medemikselle esittämät valitukset rekisteröidään välittömästi.
12.4. Medemis vastaa esitettyyn valitukseen 30 päivän kuluessa valituksen rekisteröinnistä. Vastaus lähetetään asiakkaan ilmoittamaan sähköposti- tai postiosoitteeseen. Medemis ei vastaa nimettömiin valituksiin tai valituksiin, joihin on merkitty, että Medemiksen vastausta ei tarvita.
12.5. Asiakkaalla on oikeus kääntyä valvontaviranomaisten puoleen saadakseen arvion Medemiksen toiminnasta. Valvontaviranomaisia ovat mm. terveysvirasto (Terviseamet, Paldiski mnt 81, 10617 Tallinn, sähköpostiosoite kesk@terviseamet.ee), ja sosiaaliministeriön yhteydessä toimiva terveyspalvelujen laatua tarkkaileva asiantuntijakomitea (Sotsiaalministeeriumi tervishoiuteenuse kvaliteedi ekspertkomisjon, Suur-Ameerika 1, 10122 Tallinn, sähköpostiosoite: info@sm.ee).
[1] Saatavilla Medemiksen verkkosivulla www.medemis.ee/fi/tietosuojakaytanto/